Kryptovaluutat ovat tulleet rymisten osaksi modernia taloutta ja rahamarkkinoita. Niitä käytetään sekä sijoituskohteena että vaihdannan ja kaupanteon välineenä. Koska kyseessä on vielä varsin uusi ilmiö, kryptovaluutat eivät ole yleistyneet maksuvälineenä kovinkaan laajasti. Yhteiskuntien ja osana niitä myös talouden digitalisoituminen on kuitenkin pitkällä, ja on vain ajan kysymys, milloin virtuaaliset valuutat korvaavat perinteiset valuutat, tai ainakin nousevat niiden rinnalle.
Kryptovaluuttojen mahdollisuudet sekä yksittäisille kuluttajille että sijoittajille ovat lukuisat. Sen lisäksi myös yritystoiminnan näkökulmasta kryptovaluutat mahdollistavat luovat uudet liikeideat, jo olemassa olevien toimintojen tehostamisen sekä entistä sulavamman ja helpomman kaupankäynnin asiakkaiden kanssa digitaalisten transaktioiden avulla. Esimerkiksi ethereum kurssi on nopeine vaihteluineen ja nerokkaan lohkoketjujärjestelmänsä ansiosta synnyttänyt useita mahdollisuuksia yrittäjille.
NFT-teknologia ja virtuaaliset tekijänoikeudet
Esimerkiksi luovilla aloilla työskentelevien yrittäjien kannattaa kääntää katseensa uuteen NFT-teknologiaan. Vuonna 2017 syntynyt ja viimeisinä vuosina tunnettavuutta saanut teknologia mahdollistaa virtuaalisten objektien yksilöllisen samalla lohkoketjuteknologialla, jota käytetään kryptovaluuttojen louhimiseen ja tunnistamiseen. Kyseisellä teknologialla esimerkiksi grafiikat ja digitaaliset kuvat on mahdollista tunnistaa ja yksilöidä siten, että niiden alkuperä ja aikaisemmat omistajat on tunnistettavissa.
NFT:t mahdollistavat esimerkiksi graafikoiden, kuvittajien ja taiteilijoiden liiketoiminnan kehittämisen. Jokainen luovalla alalla toimiva yrittäjä tietää, kuinka vaikeaa etenkin uusien toimijoiden on saavuttaa näkyvyyttä ja mainetta kilpailullisilla markkinoilla. NFT-teknologia mahdollistaa esimerkiksi digitaalisten taideteosten ”allekirjoittamisen”. Tämä auttaa oman tuotannon markkinoinnissa, sekä luo toiminnalle konkreettiset ja helposti käsitettävät raamit. NFT-teokset yhdistyvät Ethereum-lohkoketjuun. Siksi ethereum kurssi ja sen yksityiskohdat on hyvä selvittää, ennen kuin ryhtyy tehostamaan liiketoimintaansa NFT-teknologialla.
Toinen NFT-teknologian vahvuus liittyy kaikkeen liiketoimintaan, johon kuuluu keräily tai erilaiset haasteet ja niistä palkitseminen. Esimerkiksi videopelit ja niiden kehittäjät ovat alkaneet hyödyntämään NFT-teknologiaa tuotteissaan ja palveluissaan. Pelin kautta saavutettavat palkinnot on mahdollista kytkeä myös osaksi lohkoketjuja, ja näin peli onkin osa suurta kryptovaluuttojen verokostoa. Myös perinteisten keräilykohteiden, kuten urheilukorttien, tulevaisuus näyttäisi myös piilevän NFT-teknologiassa. Tämä tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia kaikelle yritystoiminnalle, jossa tuote tai palvelu on virtuaalinen ja visuaalinen.
Globaalit kryptovaluutat, globaalit transaktiot
Kaikki kryptovaluutat ovat luonteeltaan globaaleja ja perinteisten valtioiden rajat ylittäviä. Ne ovat syntyneet ja toimivat irrallaan esimerkiksi perinteisistä pankeista sekä niiden rahajärjestelmistä. Normaalisti eri valtioiden asettamat säännöt ja rajoitukset sekä yleinen byrokratia on aina toiminut hidasteena yritysten kansainvälistymiselle ja liiketoiminnan kasvattamiselle. Kryptovaluutat kuitenkin mahdollistavat aivan uudenlaisen nopean ja kansainvälisen kaupankäynnin.
Jos yritys haluaisi myydä palvelua tai tuotetta oman kotivaltionsa ulkopuolelle, vastassa on aina haasteita, jotka tulee selvittää ennen kuin toiminta voi toden teolla alkaa. Kryptovaluutat voivat tehdä tästä helpompaa ja nopeampaa. Esimerkiksi valuuttojen vaihtokurssien laskeminen ja niiden vaikutukset liiketoimintaan voivat olla turhauttava ja hidastava prosessi. Mahdollistamalla kryptovaluuttojen käytön yrittäjä voi olla varma siitä, että tämän liiketoiminnan kansainvälistäminen on ainakin yhtä pykälää helpompi prosessi. Lisäksi kryptovaluuttojen nopeus ja anonymiteetti tekee kaupankäynnistä sujuvaa ja helppoa.
Kryptovaluuttoihin sijoittaminen ethereum kurssi ja muut mahdollisuudet
Jokaisen yrittäjän on suunniteltava talousasioita pitkälle tulevaisuuteen asti. Investointi yrityksen talouteen mahdollistaa toiminnan jatkumisen myös seuraavassa kvartaalissa. Siksi yrittäjien on pidettävä taloudestaan huolta myös sijoittamalla varallisuuttaan. Kryptovaluutat ovat saavuttaneet suurta suosiota myös sijoituskohteena. Valuuttojen arvonvaihtelut ja ethereum kurssi nousuineen ja laskuineen mahdollistavat dynaamiselle sijoittajalle luovia ja uskaliaita ratkaisuja, joilla tulevan liiketoiminnan voi turvata. Etenkin IT-alalla toimivat yrittäjät, joille digitaaliset ratkaisut ja konventiot ovat osa yritystoiminnan arkipäivää voivat ottaa helposti haltuun myös kryptovaluutat. Niin sijoituskohteena kuin kaupanteon välineenä.